Miniessee
Valta ei ajatuksiin vaan huomioon
Ajatus syntyy itsestään. Vapaus ei ala ajatuksen kieltämisestä vaan siitä, ettei muutu jokaiseksi mieleen nousevaksi liikkeeksi.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että kypsyys on kykyä pitää itsensä kurissa. Olla suuttumatta. Olla ahdistumatta. Olla ajattelematta ”pahoja” ajatuksia.
Mutta juuri tästä alkaa ensimmäinen virhe.
Ihminen ei valitse, mikä ajatus seuraavassa hetkessä ilmestyy. Hän ei tilaa ahdistusta, vihaa tai epäilystä niin kuin annosta ravintolassa. Sisäiset tapahtumat syntyvät itsestään: muistista, kehosta, tottumuksesta, pelosta, reaktiosta ulkomaailmaan.
Emme ole jokaisen sisäisen liikkeen tekijöitä. Olemme pikemminkin niiden ensimmäisiä katsojia.
Ongelma ei ala silloin, kun ahdistus ilmestyy. Ongelma alkaa hetkestä, jolloin ihminen sanoo: ”Tätä ei saisi olla. Minun ei pitäisi tuntea näin.”
Näin alkaa sisäinen sisällissota.
Mitä voimakkaammin ihminen yrittää tukahduttaa ajatuksen, sitä enemmän hän antaa sille huomiota. Ja huomio on ravintoa. Ajatus, jota vastaan taistellaan, saa voimansa juuri taistelusta.
Tietoinen läsnäolo ei ala ajatuksen voittamisesta vaan pienestä siirtymästä: ”Minä en ole tämä ajatus. Näen, että se on syntynyt.”
Ilmaisun ”minä olen epäonnistunut” tilalle tulee: ”Mielessäni syntyi ajatus epäonnistumisesta.”
Ero on valtava.
Ensimmäisessä tapauksessa ihminen muuttuu ajatukseksi. Toisessa hän näkee sen ilmiönä.
Juuri tässä vapaus ilmestyy. Ei vapautena kieltää ajatuksia tulemasta vaan vapautena olla muuttumatta jokaiseksi ajatukseksi, joka tulee.
Emme ole ajatustemme herroja.
Mutta voimme tulla huomiomme herroiksi.
