Miniessee
Valta ei ajatukseen vaan huomioon
Ajatus syntyy itsestään. Vapaus ei ala ajatusten kieltämisestä vaan siitä, ettei jokaisesta sisäisestä liikkeestä tarvitse tulla minä.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että kypsyys merkitsee kykyä pitää itsensä kurissa. Ei saa suuttua. Ei saa ahdistua. Ei saa ajatella ”pahoja” ajatuksia.
Mutta juuri tässä tehdään ensimmäinen virhe.
Ihminen ei valitse, mikä ajatus ilmestyy seuraavalla sekunnilla. Hän ei tilaa ahdistusta, vihaa tai epäilystä kuin ravintola-annosta. Sisäiset tapahtumat syntyvät itsestään: muistista, kehosta, tottumuksista, pelosta ja reaktioista ympäröivään maailmaan.
Emme ole jokaisen sisäisen liikkeemme tekijöitä. Olemme pikemminkin niiden ensimmäisiä katsojia.
Ongelma ei ala siitä, että ahdistus ilmestyy. Se alkaa hetkestä, jolloin ihminen sanoo: ”Tätä ei saisi olla. Minun ei pitäisi tuntea näin.”
Siitä alkaa sisäinen sisällissota.
Mitä voimakkaammin ihminen yrittää tukahduttaa ajatuksen, sitä enemmän hän antaa sille huomiota. Ja huomio on ravintoa. Ajatus, jota vastaan taistellaan, saa voimaa juuri tuosta taistelusta.
Tietoinen läsnäolo ei ala ajatuksen voittamisesta vaan pienestä siirtymästä: ”En ole tämä ajatus. Huomaan, että se on syntynyt.”
Ilmauksen ”olen epäonnistuja” tilalle tulee: ”Mielessäni syntyi ajatus epäonnistumisesta.”
Ero on valtava.
Ensimmäisessä tapauksessa ihminen muuttuu ajatukseksi. Toisessa hän näkee sen ilmiönä.
Juuri tässä syntyy vapaus. Ei vapaus kieltää ajatuksia tulemasta, vaan vapaus olla muuttumatta jokaiseksi ajatukseksi, joka mieleen saapuu.
Emme hallitse ajatuksiamme.
Mutta voimme oppia hallitsemaan huomiotamme.
