Tyhjä tuoli

Koko teksti

Sitä, jonka kerran päästit sieluusi, et noin vain aja pois.

Vaikka kaikki olisi päättynyt.

Vaikka keskustelut olisivat vaienneet.

Vaikka hän olisi jo kauan sitten lähtenyt omalle tielleen.

Sisällesi jää silti paikka, jossa hän joskus istui.

Tyhjä tuoli.

Kukaan ei enää istu siinä kokonaan.

Voit jatkaa elämääsi.

Nauraa.

Tehdä työtä.

Rakentaa uusia suunnitelmia.

Kohdata muita ihmisiä.

Mutta joskus katseesi osuu sattumalta sisimpääsi —

ja näet tuon tuolin.

Ei kipuna.

Ei aina edes kaipauksena.

Pikemminkin hiljaisena todistuksena siitä, että joku oli todella tärkeä.

Sielu ei ole hotelli.

Sieltä ei voi vain häätää ihmistä, jos hänestä on kerran tullut osa sisäistä maailmaasi.

Voit päästää irti.

Voit antaa anteeksi.

Voit lakata odottamasta.

Mutta tyhjä tuoli jää silti.

Ei siksi, että kärsisit.

Vaan jotta muistaisit: jotkut ihmiset eivät lähde kokonaan.

He vain lakkaavat istumasta vieressäsi...

Miksi tämä valittiin

Ajatus piirtää tarkan rajan takertumisen ja muistin väliin. Poissaolevaa ei tarvitse palauttaa, jotta hänen merkityksensä voisi säilyä.

Tutkimushuomio

Tyhjä tuoli on läsnäolon ja poissaolon yhteinen kuva. Se tekee muistista konkreettisen ilman, että muistosta rakennetaan draamaa.