Älä kadu

Koko teksti

Älä koskaan kadu mitään.

Ei siksi, että kaikki olisi ollut miellyttävää, oikein ja kaunista. Ei. Joskus elämä kuljettaa ihmistä kuin sillä olisi suunnitelman sijasta kädessään hiilihanko.

Mutta vastoinkäymiset tapahtuvat usein lopulta hyväksi.

Ei heti. Ei ilmeisesti. Ei niin, että ihminen iskun hetkellä huudahtaisi iloisesti: ”Oi, miten ihana siunaus minua juuri kopautti takaraivoon!”

Yleensä merkitys paljastuu vasta myöhemmin.

Kun kipu hellittää. Kun tarpeeton väistyy. Kun sortuu se, minkä olisi pitänyt sortua jo aikoja sitten. Kun ihminen lopulta ymmärtää, ettei häntä rangaistu vaan hänet vedettiin pois sellaiselta tieltä, jolta hän ei itse olisi osannut lähteä.

Ja joskus unelmien toteutumatta jääminenkin on parhaaksi.

Sillä ihminen unelmoi usein muusta kuin sisimmästään käsin: haavasta, pelosta, kateudesta, yksinäisyydestä tai halusta todistaa jollekulle oma arvonsa.

Ja sitten hän ihmettelee, miksei Korkein antanut hänelle juuri sitä lelua, jolla hän aikoi lyödä itseltään pään rikki.

Älä kadu.

Se, mikä lähti, vapautti tilaa. Se, mikä ei tullut, saattoi varjella sinua.

Joskus armo näyttää menetykseltä. Joskus pelastus saapuu toteutumattoman unelman hahmossa...

Miksi tämä valittiin

Ajatus siirtää menetyksen valituksesta tunnistamiseen. Se ei vähättele kipua, mutta sallii kysyä, voisiko tapahtumattomassa olla myös suojan muoto.

Tutkimushuomio

Teksti työskentelee “armollisen onnettomuuden” paradoksilla. Iskun karheus säilyy, mutta sen taakse avautuu toinen kausaalisuus: ihminen ei aina tiedä, miltä hänet on säästetty.