Kuinka arvokasta henkinen kirjallisuus on?
Erittäin arvokasta.
Se hälventää tietämättömyyttä, antaa ensimmäiset sanat, ensimmäiset suunnat ja ensimmäisen sisäisen tuen. Matkan alussa kirja voi olla kartta, lyhty ja joskus myös sopivan epähieno potku kohti itseä.
Mutta jokaisessa kartassa on yksi vaara.
Ihminen voi alkaa tutkia karttaa sen sijaan, että lähtisi liikkeelle.
Hän lukee hiljaisuudesta sen sijaan, että astuisi siihen.
Lukee hyväksymisestä sen sijaan, että hyväksyisi.
Lukee vapaudesta sen sijaan, että poistuu omasta häkistään.
Lukee Jumalasta sen sijaan, että olisi viimein hiljaa ja kuuntelisi.
Henkinen kirjallisuus on usein hyödyllisimmillään polun alussa.
Mutta lopussa siitä voi tulla este.
Ei siksi, että kirjat olisivat huonoja.
Vaan siksi, että viisainkin kirja on yhä tienviitta, ei itse Totuus.
Sormi voi osoittaa kuuta.
Mutta jos ihminen viettää koko elämänsä ihaillen sormea, kuu jää näkemättä.
On osattava lukea.
Ja on osattava sulkea kirja.
Sillä jossain vaiheessa polku ei enää jatku sivulla.
Se jatkuu hiljaisuudessa.
